Pieni musta on poissa....

Viime syksyisen Viikin viikon jälkeen uskoin ja toivoin, ettei Alexian enää tarvitsisi koskaan turhaan kärsiä.
Syksyn/talven aikaan näytti kuitenkin siltä, ettei Alexia ihan täysin kunnossa ole. Oli parempia ja huonompia päiviä. Niiden kanssa elettiin.

Viime viikolla Alexia näytti todella väsyneeltä/apaattiselta. Käytiin kumminkin lenkillä, vaikka vauhti hidasta olikin. Keskiviikkona vielä se jaksoi rähistä narussa naapurin koiralle.
Perjantaina, kun tulin töistä Alexian vointi romahti. Vein sen päivystykseen Herttoniemeen. Otettiin verikokeet, ultrattiin ja tehtiin yleistutkimus. Mitään ei löytynyt, kaikki tulokset näytti hyviltä. Varmuuden vuoksi pe-la yö nukuttiin vierekkäin minä, Alexia ja tippapullo. La aamulla se söi, muttei mitenkään Alexiamaiseen tapaan vaan vähän hitaammin.  Illallakin tuli itse keittiöön ja söi muiden koirien kanssa. Su toimitin vielä pissanäytteen, josko siinä näkyisi jotain. Sekin oli puhdas. Su aamulla söi edelleen hitaasti, mutta varmasti. Klo 17 maissa Alexia käveli vielä omin jaloin pihalla.

Olin sopinut, että Alexia viedään tänään ma 9 maissa Viikkiin vielä vähän tarkempiin tutkimuksiin. Alexian kunto kuitenkin romahti eilen tuossa 19-20 maissa. Lähdettiin kiireesti ajamaan kohti eläinlääkäriä. Viikkiin mennessä luulin jo sen kuolleen syliini, mutta pieni sydän jaksoi kyllä lyödä. Alexia itse ei vain enää jaksanut. Molempien eläinlääkäreiden arvio oli, että Alexialla oli jotain päässä. En voinut enää antaa Alexian kärsiä yhtään enempää, vaan annoin pienen paholaisen mennä. Alexia on nyt koiraenkeli!

Rakas Alexia elät sydämmissämme!
Mervi ja sijaisäiti Sirkka